Eilinen päivä meni taas itkiessä kun Viivin geenitestin tulokset saapui, jotenkin olin elätellyt jotain pientä toivonkipinää että Viivillä ei kumminkaan olisi DM. Tulokset kun saapui niin tuli lopullinen isku tajuntaan.

Tänään oli Maxin jumppapäivä joka tarkoittaa myös Viivin lenkki-iltaa yksin minun kanssa läheisessä metsässä, tunnin verran poukkoiltiin ristiin rastiin metsässä. Viivi oli onnesta soikeena kun pääsi taas mun kanssa sinne kävelemään. On sen kanssa vaan niin helppoa liikkua ku ei reagoi muihin koiriin vaan voi olla koko ajan vapaana. En tosin tiedä et jos pupu tulis meitä vastaan et tottelisko enään sillon mutta sen perään Viivi sais juosta jos siltä tuntuis. Olis ainakin onnellinen tehdessään sitä.

Jotenkin tämä kaikki on vienyt minulta ilon treenaa ja kisaa agilityssa. Ehkä nyt onkin aika miettiä omaa jaksamista ja tavoitteita koiraharrastusten parissa. Tällä hetkellä haluan vaan nauttia Viivistä niin kauan ku siitä saan nauttia! Mikään ei tunnu niin tärkeältä että haluaisin viettää aikaani muualla ku Viivin kanssa touhutessa. Muille riittää sitten aikaa aikanaan.