Tahtoisin kirjoittaa jonkun runon mutta koska en osaa ni se jää mutta kerron nyt kumminkin miten lohduttomalta yhden pienen ihmisen olo on kun on joutunut luopumaan yhdestä parhaimmista ystävistään!

Lauantaina tosiaan varasin ajan eläinlääkärille eutanasiaa varten. Se jo oli raskasta ja viimeiset päivät on sisältänyt paljon kyyneleitä.

Päätimme Petrin kanssa että nämä viimeiset päivät tehdään niitä asioita joista Viivi kaikista eniten tykkää. Eli lauantaina mentiin uittamaan Viiviä hiekkakuopille, Kirsi tuli valokuvaamaan kun halusin jotain muistoja missä näen miten onnellinen Viivi vielä oli. Niistä tulee varmaan joskus julkistettua kunhan Kirsi saa ne käytyy läpi. KIITOS KIRSI!

Sunnuntaina oli koulutuksessa koko päivän Ruutin ja Cessin kanssa ja kun tulin kotiin sieltä niin halusin käydä tekemässä Viivin kanssa agilitya. Menin vetämään treenejä ATD:n hallille ja otin sit Viivin mukaan sinne, olin päättänyt että tehdään korkeintaan muutama putki koska muille esteille en sitä tossa kunnossa enään halunnut viedä. Viivi oli niin onnellinen <3 pyöri ja hyöri minkä kerkes ja hyppäs jopa yhden minihypyn kun se sattu eteen tulemaan :) Itkukshan se meni mutta voi että se oli onnellinen!

Maanantaina tultiin kotiin, hain pojat tarhasta ja kerroin heille että tämä on viimeinen ilta Viivin kanssa, vietetään se huomioimalla Viiviä! Max itki ja mä itkin ja Max kuivas mun kyyneleitä ja toi nenäliinoja mulle että saan pyyhkii nenäni. Ihana lohduttaja <3 Täks päiväks en ollut suunnitellut mitään koska Petri halus ottaa Viivin mukaan töihin yöks. Ne oli leikkiny kepeillä, tennispalloilla ja nukkunu lampaantaljalla vierekkäin <3 Viivi vaan oli niin mukautuvainen ja mutkaton tyyppi aina valmis leikkimään ja olemaan mieliksi.

Tänään töissä oli onneks erittäin vilkas päivä joten en pahemmin ehtinyt miettimään tulevaa. Mitä nyt välillä sain meiliä tai tekstareita ihanilta ystäviltä jotka halus ottaa osaa! Kotiin kun tulin menin meidän sänkyyn ja pyysin Viivin viereen, siellä sitten makoilimme kunnes oli aika mennä lääkäriin. Minä itkin ja Viivi nuoli kyyneleet pois <3 Kummatki pojat tuli kans pusuttelemaan Viivin kanssa. Viivillä ei koskaan mennyt hermot poikien kanssa, ei vaikka ne otti siitä tukea kun lähtivät kävelemään tai vetivät hännästä jotta pysyisivät perässä, ei, se oli aina yhtä harkitseva lasten kanssa!

Olin päivällä soittanut ell että otetaan Hannes Lohen dna-pankkiin vielä veriputki, olisin varmaan unohtanut sen jos en olis sitä silloin sopinut. Varasin myös Lemmikkilehdosta tuhkauksen niin että itse veisimme Viivin sinne. Olin alunperin ajatellut että ell-asema saa sen hoitaa mutta sitten aloin miettimään että mistä minä tiedän miten sitä käsitellään matkalla joten halusin itse sen hoitaa. Onneks heille sopi myöhäinen toimitus.

Jouduttiin odottamaan ell-aseman aulassa aika kauan joten ehdin jo miettimään kaikkea mahdollista ja itkemään monet itkut, papereiden täyttämisen lomassa. Viivi käveli itse toimenpide huoneeseen jossa sille annettiin rauhoittavaa, sen jälkeen otettiin veriputki ja sitten annettiin nukuttavat aineet :´( Oli aika hirveetä nähdä kun Viivi veti viimeisiä syviä henkäyksiään ennen kuin hengitys rauhoittui ja loppui. Viivi nukkui ikuiseen uneen lattialla pää minun sylissä rauhallisesta ja kivuttomasti.

Tämän jälkeen oli enään ajomatka edessä. Onneks Petri istui ratin taakse koska minun ajamisesta ei välttämättä olis tullut mitään. Lemmikkilehdossa meitä oli vastassa mies joka otti Viivin sisälle odottamaan tuhkausta. Oli ihana nähdä alue jossa eläimiä oli haudattu tuhkauksen jälkeen, oli niin kovin rauhallista ja hiljaista. Ilmassa oli sateen tuntua joten taivaskin otti osaa Viivin poismenoon.

Pahin oli ehkä se kun piti jättää Viivi sinne pöydälle yksin makaamaan ja tieto siitä että seuraavan kerran kun sen saan käteeni se on enään tuhkana. Onneks saadaan Viivin tuhkat jo torstaina joten menee sit samaan syssyyn tää sureminen!

Tällä hetkellä olo on niin tyhjä, yks lapsista on poissa! Miks juuri meidän Viivi piti sairastua tähän kirottuun sairauteen?!? Miks ihmiset jotka käsittelee koiriaan paljon huonommin saa pitää elukkansa terveinä hamaan tulevaisuuteen asti, miks meijän Viivi?!? Miljoona kysmystä lentelee ilmaan ja yhteenkään en saa vastausta! Mä tahdon Viivin takaisin <3

Onneks Viivi elää pennuissan, joissain enemmän joissain vähemmän mutta yhtäkään niistä ei olis jos ei Viiviä olis ollut! Ja Viivi itse on omat faninsa hankkinut meissä jokaisessa jotka ollaan Viivi nähty ollaan varmaan tavalla tai toisella ihastuttu sen mahtavaan menoon ja siihen että siitä näki että mitä tahansa se teki se nautti aina täysin rinnoin siitä mitä sillä hetkellä teki.

Mun elämääkin suurempi valkkari Viivi <3 Kiitos näistä ihanista vuosista jotka me saatiin kanssasi viettää, meillä on ihan suunnaton ikävä sinua! Lepää rauhassa rakas Viivi <3